ASUKKAALLE

Mitä Järvenpään brändin
kulmakivet tarkoittavat asukkaalle?

Saavutettava Järvenpää

Järvenpään keskeinen sijainti toimivien liikenneyhteyksien äärellä helpottaa arjessa navigoimista. Puolessa tunnissa olet Helsingissä tai lentokentän turvatarkastuksessa. Vahvasti raiteiden varassa toimivaan joukkoliikenteeseen liityt neljältä eri juna-asemalta.

Tiiviissä ja esteettömässä älykaupungissa monipuoliset palvelut ovat sekä fiksusti pyöräilyetäisyydellä, että toimivissa digitaalisissa kanavissa. Niin yrittäjät kuin asukkaatkin saavat helposti yhteyden kaupungin päättäjiin sekä virkahenkilöihin.

Uudistuva Järvenpää

Järvenpäätä rakennetaan ja kehitetään sen ihmisille. Kaupunki kasvaa määrätietoisesti ja toivottaa uudet asukkaat lämpimästi tervetulleiksi. Järvenpäähän on helppo kotiutua. Järvenpää on edelläkävijä asukkaidensa hyvinvoinnin edistämisessä.

Tämä näkyy mm. kestävänä, laadukkaana ja viihtyisänä kaupunkirakentamisena sekä asiakaslähtöisinä, sujuvina ja tarkoituksenmukaisesti digitalisoituina palveluina. Uudistuvassa kaupungissa asukkailla on mahdollisuus nauttia myös yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden innovaatioista.

Taiteen ja kulttuurin Järvenpää

Suomalaisen kulttuurin syntysijoilla Järvenpäässä, on vuosikymmeniä luotu kunkin aikakautensa uutta kulttuuria ja arvostettu Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kulttuuriperimää. Kaupunki kasvattaa lapsistaan kulttuurin ystäviä.

Asukkaana saat kanavoida luovuutesi ja toteuttaa itseäsi monipuolisten harrastusmahdollisuuksien kautta. Ympäri vuoden pääset myös osalliseksi ilahduttavan erityyppisistä taide- ja kulttuuri-elämyksistä. Kaupunkitapahtumien määrä kasvaa vuosi vuodelta. Järvenpäässä kulttuuri on jokaisen oikeus.
Elävä ja luonnollinen Järvenpää
Järvenpääläistä luksusta on voida nauttia ensiluokkaisista palveluista luontoyhteydestä tinkimättä. Meillä on Natura-alue keskellä kaupunkia. Elävä Järvenpää on kaikkea sitä, mihin muut urbaaniutta julistavat kaupungit eivät vielä yllä. Se on sitä sykettä ja virtausta mistä pienet ja iloiset kaupungit on tehty.

Asukkaille se on arkipäiväisiä tilanteita ja paikkoja joissa voi nauttia luontokokemuksista sekä kanssaihmisten kohtaamisista. Järvenpäähän liitettynä luonnollinen on monimerkityksellinen sana. Se on sekä luonnon läsnäoloa kaupungissa, että yhtä keskeisesti maanläheistä ja mutkatonta kaupunki-identiteettiä. Täällä saa jokainen olla oma itsensä.

Innostava ja kannustava Järvenpää

Kaupunki, joka uskaltaa luvata olevansa innostava ja kannustava, on onnistunut luomaan sellaisen ilmapiirin, mitä jokainen kaupunki tavoittelee. Se antaa pärjäämisen eväät elämään. Innostavuus ja kannustavuus ovat lähtöisin järvenpääläisistä ihmisistä itsestään, ja siksi ilmapiiri on aito ja jäljittelemätön. Innostava ja kannustava

Järvenpää tarkoittaa yhdessä järjestettyjä kaupunki- ja korttelitapahtumia, helposti syntyviä ja mukaansatempaavia verkostoja sekä yhteistä päätöksentekoa. Kasvava kaupunki on onnistunut pitämään kiinni maaseutumaisesta yhteisöllisyydestä, mikä ilmenee mm. talkoohenkenä ja toisten auttamisena. Tämä on mahdollista kun ihmisillä on tiloja ja tilaisuuksia kohtaamisille.

Syvä yhteys
on järvenpääasia

Järvenpää on viisas ja väkevästi inhimillinen
kaupunki, joka haluaa luoda syvää yhteyttä
vastaamalla kokijansa tarpeisiin ja tunteisiin.

Katso mitä Järvenpään brändin kulmakivet tarkoittavat: